|
||
|
||
Nummijärvi hiihdot suoritettiin 5.01.2008 lumenpuutteen vuoksi sauvakävelynä. Osa kylläkin rohkeni jäälle suksilla. Suoritukset tehtiin leppoisasti ilman aikaa välillä makkaranpaistosta nauttien. Osallistujia oli kaikkiaan 45. Osallistujalista Nummijärvi-hiihto hiihdetään luonnonkauniin Nummijärven maastossa. Valittavana on kaksi reittiä, lyhyempi sopii erityisesti perheille. Pidempi 15 km:n reitti on jaettu naisten ja miesten sarjoihin. Osallistumismaksu 10 € suoritetaan paikan päällä ilmoittautuessa. Lähtö tapahtuu Nummijärven leirintäalueella lauantaina 5.1 klo. 11.00, kun nopeimmat hiihtäjät päästetään ensin matkaan. Perhehiihto alkaa klo. 12.00, jolloin myös perheen pienimmät ehtivät mukaan. Reitit kulkevat kauniissa ja vaihtelevassa maastossa perinteisellä hiihtotyylillä hiihtäen. 15 km:n hiihtäjät, eroavat 6 km:n kohdalla omalle reitilleen, josta he palaavat samalle reitille hiihdon loppupuolella. Nummijärvi on kuuluisa kesäisin järjestämästään perinteisestä juhannusjuhlasta. Nummirock - tapahtumaa tulevat seuraamaan perheitä ja nuorisoa läheltä ja kaukaa, kokeakseen yhdessä keskikesän juhlan ja kuuntelemaan ensiluokkaisia kotimaisia ja ulkomaisia esiintyjiä. Palkinnot Kaikki osallistujat saavat Nummijärvi-hiihto kunniakirjan ja mehua. Lisäksi kaikkien osallistujien kesken arvotaan erilaisia palkintoja Palkinnot annetaan heti maaliin saapumisen yhteydessä. Tulosluettelo Viralliset tulokset julkaistaan Kauhajoen kunnallislehdessä ja internetissä osoitteessa: http://www.kauhajoki.fi/kauhajoki-hiihdot . |
||