Kauha-hiihdon ratamestarit ja johtokunta kokoontuivat viime tiistaina
(4.2.)
päättämään tämän vuoden reitistä. Päätös oli yksimielinen: leudot säät
ovat vieneet mahdollisuuden tulla perinteistä reittiä Muurahaisista
kirkonkylän uimahallille eikä uusien lumien syntyä Atlantan
matalapaineissa voi enää odottaa. Siksi on elettävä varman päälle ja
hiihdettävä siellä, missä lunta on. Se pelastava paikka on myös tänä
talvena Lauhavuoren maasto.
Tätä ennakoiden Kauha-hiihdossa on valmisteltu erinomaiset reitit myös
näille lumesta varmoille seuduille. Kaikki matkat, 20, 30 ja 60
kilometriä hiihdetään lenkkeinä koko ajan muuttuvissa maisemissa. Tämä
onkin laturetkeilijöiden keskeinen toive, sillä pururatojen kiertämistä on
ehditty harrastaa riittämiin jo alkutalven mittaan.
20 km
Kahdenkympin reitille lähdetään muun hiihtäjäjoukon mukana Muurahaisen
entisen koulun pihamaalta sunnuntaina 16.2. klo 10. Reitti tarjoaa
mahdolisuuden kokea Lauhanvuoren kansallispuiston hienot maastot, sillä
latu nousee lähtöpaikasta 100 metriä ylemmäksi Lauhanvuoren laajan
jäännösvuoren loivien rinteitten valoisille kankaille. 10 kilometrin
taivalluksen jälkeen Lauhan kämpällä odottaa mehu ja velli, ja vielä
paluumatkalla on Rumakiven huolto 15 kilometrin kohdalla. Sieltä onkin
mukava sujutella maaliin takaisin Muurahaisen koululle.
Kaksikymppinen sopii vähän hiihtäneille ja perheen nuorille hiihdon
harrastajille. He voivat vaikka vanhempien seurassa kokea ensimmäisen
kerran laturetken tunnelman yhteislähtöineen. Kauha-hiihdon aattellisena
tehtävänä on hiihtoharrastuksen edistäminen. Siksi nuoret hiihtäjät
ovatkin hyvin mieluista nähtävää tämän perinteisen harrastuksemme parissa.
30 km
Alku Lauhan kämpälle saakka mennään samaa reittiä muun joukon kanssa,
mutta sitten lähdetään kohti Spitaalijärveä, jossa on toinen huoltopaikka
18 kilometrin kohdalla. Rumakiven huoltoasema tulee tällä matkalla vastaan
25 kilometrin jälkeen ja maaliin mennään samaa latua 20 kilometrin
hiihtäjien kanssa. Kolmenkympin matkalla noustaan Lauhanvuoren pitkiä
hivuttavia rinteitä ylös kolme kertaa, joten pitojen on hyvä olla
paikallaan. Loppumatka onkin sitten mukavaa laskettelua myötämaata maalia
kohti.
60 km
Jos edelliset reitit ovat tuttuja monille Kauha-hiihdon ystäville
edellisiltä vuosilta, niin tämän vuoden 60 kilometriä on kaikille uusi
kokemus. Alku 25 kilometriin saakka on sama kuin 30 kilometrin matkalla,
mutta sitten lähdetään uusiin maisemiin.
Reitti suuntautuu kaakkoon kohti Vakkurinkylää ja Paholuoman laaksoa.
Honkajoelle päin virtaava PÅaholuoma saa alkunsa osin Lauhanvuoren
lukuisista lähteistä. Se on pitäjän lähdepuroista merkittävimpiä.
Purotaimenkanta on edelleen kohtalainen. Rauhallinen retkeilijä saattaa
nähdä koskikaran, mutta luoman majavat taitavat vetäytyä hiihtopäivänä
syrjäisimpiin rauhan sopukoihin. Paholuoman tuntumassa on huolto 30
kilometrin kohdalla.
Paholuoman itäpuolta noustaan kohti Pohjoista seuraavat 10 kilometriä
vaihtelevassa maastossa. Huolto on Rikun mökin tuntumassa. Täältä
kaarretaan länteen kohti Kauha-hiihdon perinteistä reittiä. Huoltoväli
Lauhan kämpälle on pitkänlainen, 13 km, joten tällä välillä saattaa olla
paikallaan edetä hieman rauhallisemmin maisemistakin nauttien. Kämpältä
maaliin on enää lyhyt 6 - 7 kilometrin laskettelu, ja maaliin tullessa 60
kilometriä täyttyy.
Hiihtoaamun ohjeita
Aamulla pääsee linja-autokyydillä uimahallilta Muurahaisiin kello 8.30,
kuten esitteessä on mainittu. Kätevintä on kuitenkin mennä omin kyydein
lähtöpaikalle, jotta on hiihdon päätyttyä kuiva paita ja kulkuneuvo on
heti paikalla. Paikoitukseen varataan riittävästi tilaa lähtöpaikan
tuntumaan. Järjestäjien varaamat kuljetukset takaisin kirkolle ovat kello
12 alkaen tunnin välein.
Lauhanvuorella hiihtämisessä on monia etuja, mutta puutteisiin kuuluu
pitkä matka uimahallille. Ne, joiden kotimatka suuntautuu pohjoiseen päin,
voivat luontevasti käyttää uimahallia, jonka saunat ovat kuumana. Mutta
kyllä muistkin suunnista tulleille palvelua löytyy yhteistyöllä, sillä
Muurahaisen ja Vakkurin kylän asukkaat ovat varanneet hiihtäjien käyttöön
yksityissaunojaan.