KAUHA-HIIHDOSTA TULI 2022 JO TOISEN KERRAN HYVÄN MIELEN HIIHTO

Tänä vuonna olisi ollut vuorossa 47. Kauha-Hiihto, mutta edelleen korona oli peikkonamme. Joitakin laturetkiä toki jo järjestettiin, kuten ystävyyshiihtomme BotniaVasan, mutta me päätimme kokouksessamme tammikuun puolivälissä edelleen minimoida riskit. Kauha-Hiihto muutettiin toisen kerran virallisesta hiihtotapahtumasta omatoimiseksi laturetkeksi, Hyvän Mielen Hiihdoksi. Yksimielinen päätös syntyi nopeasti, kertoo hiihdon puheenjohtaja Pekka Lammi. Näytti myös siltä, että liki satapäistä talkoojoukkoa olisi vaikea saada normaaliin tapaan koronakaranteenien ja yleisen varovaisuuden vuoksi.

Latujen teosta emme kuitenkaan tinkineet. Fb-päivityksiä silmäillessä viime talvi palautuukin hyvin mieleen. Jo marraskuun lopulla tuli ensilumi ja saman tien uuttera ratamestarimme Antti Köykkä ilmoitti tehneensä ladut; hiihdon ystävät pääsivät varhain talven ilojen pariin. Tammikuun alun myräkkä teki puihin tykyn, ja hommia tuli aika lailla kökkäporukallekin katkenneiden ja taittuneiden puiden poistamisessa latu-uralta. Hyvä hiihtotalvi jatkui huhtikuulle asti, neljä kuukautta. Antti teki ladut ja tiedotimme niistä heti Fb-sivuillamme. Näin pystyimme palvelemaan hiihtäjiä Kauha-Hiihdon aatteellisten juurien hengessä, perustettiinhan tapahtuma 1976 hiihtoharrastuksen edistämiseksi. Laduilla oli vilkas käyttö: satoja hiihtäjiä ja tuhansia hiihtosuorituksia talven mittaan.

Tapahtuman jatkuvuuden turvaamiseksi tarjottiin mahdollisuus maksaa vapaahtoinen kannatusmaksu 10 e hiihtosuorituksesta, jonka sai tehdä missä vain 1.2.2022 -6.3.2022 välisenä aikana.

Kauha-Hiihto KIITTÄÄ lämpimästi hiihdon ystävien antamasta tuesta. Saamamme palaute todistaa, että haluamme tulevinakin talvina olojen niin salliessa nauttia Kauha-Hiihdosta ja sen hienosta yhteisöllisestä tunnelmasta.